Sudenpennut ovat 7–9 -vuotiaita partiolaisia, joiden ryhmää kutsutaan laumaksi. Laumaa johtaa tehtävään koulutettu aikuinen, akela. Leikit, seikkailut ja tarinat ovat sudenpentutoiminnassa tärkeitä. Viikottaisissa laumailloissaan lauma oppii paljon ensiaputaidoista teltan pystytyksen. Lisäksi sudenpennuille osallistuvat viikonloppuretkiä yhdeksi yöksi ja heillä on myös mahdollista osallistua kesäleireille sekä partiotaitokilpailuihin.
Meillä on Kalahaukoissa kaksi sudenpenturyhmää.
Pikku-Silakat ovat meidän nuoremmat sudenpennut. Tässä ryhmässä ovat 2017-18 syntyneet partiolaiset ja heitä johtaa Sanna Kotomäki sekä Viivi Määttä. Pikku-Silakat kokontuvat tiistaisin klo 18-19 KaHan uudella kololla osoitteessa Ruskaniitty 3.
Tuliketut ovat meidän vanhemmat sudenpennut. Tässä ryhmässä ovat lähtökohtaisesti 2016 vuonna syntyneet ja he ovat viimeisen vuoden sudenpentuja. Heitä johtaa Antonella (Nella) Hultén ja Paula Aalto-Mattila. Tuliketut kokoontuvat torstaisin klo 18-19 KaHan uudella kololla osoitteessa Ruskaniitty 3.
Molemmissa ryhmissä on vielä tilaa, joten ilmoita lapsesi mukaan!
Tarvitsemme toimintaan mukaan myös kiinnostuneita vanhempia auttamaan esimerkkiksi ryhmän johtamisessa tai retkien kanssa auttamisessa, jos yhteinen harrastus lapsen kanssa kiinnostaa ota mielellään yheyttä!